Sisällöntuotanto freelancerilta – käyttäjäystävällistä sisältöä, josta hakukoneetkin tykkää

Sisältömarkkinointi on jo lunastanut paikkansa toimivan verkkosivuston markkinointikeinojen joukossa. Eikä ihme, sillä mielenkiintoisten sisältöjen avulla on paljon helpompaa saada kävijöitä ja sitä kautta ostajia sivuille. Hyvin kirjoitetut tekstit lisäävät käyttäjien sivuilla viettämää aikaa sekä vahvistavat brändiä. Sisältöjä tarvitaan niin hakukoneoptimointia kuin mainontaakin varten.

Useiden sivustojen helmasynti kuitenkin on, että tekstiä on aivan liian vähän. Tämä on ongelmallista monestakin syystä. Ensinnäkään aina käyttäjät eivät osaa hahmottaa tuotettasi palveluasi, ellet kerro siitä monimuotoisesti. Toisekseen Google tarvitsee vielä “ruokaa”, jotta se ymmärtäisi mistä sivustollasi on kyse. Muistathan tarjota sille sitä.

Joskus ongelma voi olla se, että sivuilla on kyllä tekstiä, mutta jos käytetty kieli on jargonia ja poikkeaa paljon normaalista arkikielessä, on vaarana ettei sivusto erotu positiivisesti kilpailijoistaan siitä syystä. Ja outoja sanoja käyttämällä varmistut, ettei sivu löydy hakukoneistakaan helposti. Selkeät, helposti hahmotettavat tekstit herättävät kiinnostuksen ja saavat lukijan viihtymään.

Nettisivut tarvitsevat siis sisältöjä. Sisältöjä ovat kaikki nettisivuilla olevat tekstit, artikkelit, videot, infograafit, pelit & testit kuvat jnejne. Myös esimerkiksi hakukoneille tärkeät titlet, metakuvaukset ja otsikot ovat sisältöjä. Freelancer-sisällöntuottaja on hyvä vaihtoehto kaikkien näiden tekstien tuottamiseen.

Creativ tarjoaa kaupallista sisällöntuotantoa freelancer-palveluna

Kaupallinen sisällöntuotanto poikkeaa luovasta sisällöntuotannosta. Kaupallinenkin sisältö voi olla luovaa, mutta tekstillä on aina joku tavoite; saada käyttäjä sivustolle, ohjata käyttäjää ostoon tai eteenpäin sivustolla tai informoida käyttäjää. Päämääränä on ohjata ostajaa haluttuun suuntaan ostopolulla aina lopulliseen tavoitteeseen asti – olkoon se sitten uutiskirjeen tilaus, yhteydenottopyyntö tai ostotapahtuma.

Ostopolun eri vaiheissa olevat henkilöt tarvitsevat erilaista sisältöä, mutta silti sisällöillä voi olla kaupallinen tavoite. Hyvin tehty sisältösuunnitelma määrittelee sisällöt käyttäjän eri tarpeisin.

Kun sivustolle tuotetaan erimuotoista sisältöä, on hyvä pohtia sen jakelukanavaa; optimoidaanko teksti niin timanttiseksi, että se löytyy helposti hakukoneista. Jaatko sitä uutiskirjeessäsi vai ostatko sille mediamainontaa?

Freelancer-kirjoittaja sisällöille

Sisällöntuotanto on usein sellainen kokonaisuus, jonka voi helposti ulkoistaa freelancer-copywriterille. Autamme niin kattavan sisältöstrategian luomisessa sekä itse tarvittavien sisältöjen kirjoittamisessa. Toimimme sisällöntuottajana freelancer-pohjaisesti, ja meiltä taipuu niin copywriting, artikkelien kirjoittaminen, seo-sisällöntuotanto hakukoneita varten, tuotetekstit kuin muu verkkokaupan sisällöntuotanto.

Toimivan sisältöstrategian pohjana on avainsanatutkimus, joka paljastaa käyttäjien todelliset tarpeet. Näihin on helppo vastata hyvin tuotetuilla ja kiinnostavilla sisällöillä. Sisällöntuottaja auttaa tarvittaessa myös avainsanatutkimuksen toteuttamisessa.

Freelancer-sisällöntuottaja

80/tunti

Ota yhteyttä